Ari Langinkoski

Julkaistu 27.5.2019 (muokattu 7.7.2020)

MOTIVOIVA HAASTATTELU

• Rakennetaan muutokselle suotuisa ilmapiiri kumppanuuden, hyväksynnän, hyvän tahdon ja muutospuheen esiin kutsumisen avulla
• Selvitetään se muutoksen suunta, jossa ”kitka on pienin” avointen kysymysten, heijastavan kuuntelun, tiivistysten ja vahvistusten avulla
• Fokusoidaan seuraavaksi ensimmäiseen taklattavaan ongelmaan
• Tunnistetaan muutospuheen avulla piileviä vahvuuksia ja mahdollisuuksia
• Tehdään suunnitelma ja lähdetään viemään muutosta käytäntöön

Saat tästä artikkelista motivoivan haastattelun menetelmän tehokkaasti haltuusi.

HUOM! KATSO MYÖS MOTIVOIVAN HAASTATTELUN NELIOSAINEN VIDEOSARJA, JONKA LÖYDÄT TÄMÄN ARTIKKELIN LOPUSTA.

ESIPUHE

Motivoivan haastattelun käsitteen ovat luoneet ja yleiseen tietoisuuteen nostaneet herrat William R. Miller ja Stephen Rollnick, kunnianarvoisia tohtorismiehiä molemmat.

Ensimmäinen motivoivaa haastattelua käsittelevä artikkeli ilmestyi vuonna 1983, pohdiskellen alkoholismista kärsivien muutoksen tukemista. Ensimmäinen aihetta käsittelevä kirja vuonna 1991. Seuraava, vuonna 2002, ilmestynyt kirjaversio oli jo laajentunut käsittämään muutoksen tukemista huomattavasti laajemmissa yhteyksissä.

Vuosikymmentä myöhemmin motivoivaan haastatteluun oli viitattu yli 25 000 tieteellisessä artikkelissa ja menetelmästä oli julkaistu noin 200 satunnaistettua kliinistä tutkimusta, joista useimmat toisen kirjan jälkeen.

Näin ollen uutta tietoa oli kertynyt sen verran, että vuonna 2013 tekijät katsoivat aiheelliseksi julkaista menetelmästä uuden päivitetyn version, joka julkaistiin kirjassa “Motivational, Interviewing, Helping People Change, Third Edition”.

Tämä teksti perustuu mainittuun kirjaan, jonka hankkimista ja lukemista suosittelen vahvasti kaikille, jotka työskentelevät muutoksen tukemisen parissa.

MOTIVOIVAN HAASTATTELUN SYNTY

William R. Miller, toinen motivoivan haastattelun kehittäjistä kertoo kiehtovan tarinan uransa alkuajoista, ja niistä oivalluksista, jotka johtivat motivoivan haastattelun kehittämiseen. Tässä tarinassa kulminoituu mielestäni mainiosti, mistä motivoivassa haastattelussa perimmiltään on kyse.

Miller työskenteli riippuvuuksien hoidon parissa ja hämmästeli, miten potilaskertomuksissa riippuvuuspotilaita järjestään kuvattiin suorastaan patologisiksi valehtelijoiksi, joilla oli täysin epäkypsä persoonallisuus. Potilaita kuvattiin järjestään vaikeiksi, vastahakoisiksi ja yhteistyökyvyttömiksi.

Miller päätyi hämmästelemään tätä suuresti, sillä se ei pitänyt lainkaan yhtä havaintojen kanssa, joita hän oli näitä henkilöistä tehnyt, ennen tutustumistaan heidän potilaskertomuksiinsa. Miller ei myöskään onnistunut etsiessään löytämään tukea ajatukselle, että riippuvuuspotilaat keskimäärin näiltä osin poikkeaisivat jotenkin oleellisesti valtaväestöstä.

Tämä sai Millerin päätymään täysin järisyttäväksi osoittautuvaan oivallukseen: Jos edellä kuvatut negatiiviset ominaisuudet eivät johtuneet potilaista itsestään, niin niiden täytyisi jollain tavalla johtua ympäristöstä. Siis siitä nimenomaisesta ympäristöstä jossa potilaita pyrittiin hoitamaan ja parantamaan.

Silloin uskottiin, että valistamalla, komentamalla, käskemällä ja tarpeeksi syyllistämällä riippuvuuspotilaat saataisiin näkemään oman käyttäytymisensä turmiollisuus.

No, sittemmin havaittu ja tutkimuksin todennettu, että edellä kuvatulla ”hoidolla” saadaan aikaiseksi aivan päinvastainen tulos. Sillä herätetään ja ruokitaan asiakaan vastarintaa. Eli vielä jokin aika sitten oltiin siinä kiusallisessa tilanteessa, että mitä enemmän hoidettiin, eli valistettiin, komennettiin ja käskettiin, sen suurempaa vastarintaa herätettiin.

Tästä järisyttävästä havainnosta alkoi sen menetelmän, tai pikemminkin keskustelutyylin, kehittäminen, josta myöhemmin oli muodostuva motivoiva haastattelu.

Katsahdetaan siis seuraavaksi, mitä vuosikymmenten aikana on opittu.

KESKUSTELUN TYYLIT

Jos ajatellaan yleisesti valmennuksessa käytettäviä keskustelutyylejä, voisi yhdessä ääripäässä olla ohjaava tyyli. Siinä kuulija tarjoaa tietoja, neuvoja ja suoria ohjeita. ”Minä tiedän, mitä pitää tehdä – ja kerron sinulle kuinka se tehdään”.

Mukailevassa tyylissä kuulija tarjoaa oikeastaan vain olkapään johon nojata. ”Minä olen tässä ja kuuntelen. Luotan siihen, että sinulla on asiasta oma näkemyksesi ja löydät kyllä omat ratkaisusi”

Johonkin siihen välimaastoon sijoittuisi opastava tyyli, jota motivoivan haastattelun kehittäjät kuvaavat osuvalla matkaopas vertauksella: Ei ole oppaan tehtävä kertoa sinulle milloin tulet, minne menet ja mitä teet. Toisaalta hyvä opas ei myöskään tyydy vain seuraamaan, minne sitten satutkin kulkemaan.

Hyvä opas on taitava kuuntelija, ja tarjoaa asiantuntemustaan, kun huomaa, että mielenkiintosi jotain tiettyä seikkaa kohtaan herää.

Opastava tyyli kuvastaa siis sitä tapaa, jolla motivoivaa keskustelua tulisi käydä.

RISTIRIITA

Tyypillisesti, jos ihminen ei vielä ole valmis muutokseen, mutta kuitenkin harkitsee tai suunnittelee muutoksen aloittamista, on tilanne yksinkertaisesti seurausta siitä, että henkilön ajattelussa vallitsee ristiriita. On toisaalta joitain seikkoja, jotka puhuvat muutoksen puolesta ja toisaalta toisia, jotka puhuvat sitä vastaan. Muutoksella tyypillisesti on jokin koettu hinta, joka muutoksesta tulisi maksaa.

Motivoivassa haastattelussa valmentajan tehtävä on auttaa asiakasta tutkiskelemaan tätä ristiriitaa siten, että asiakas löytää muutoksesta enemmän hyviä kuin huonoja puolia – ja vieläpä siten, että ne löytyvät sisäisen motivaation siivittämänä.

Kun asiaa pysähtyy ajattelemaan, vaikuttaa edellinen täysiin luontevalta. Jos ihmisellä on jonkin asian suhteen ristiriitaisia ajatuksia, niin ”ajatusten työkalupakista” löytyy jo väitteet puolesta ja vastaan. Nyt keskittymällä vahvistamaan henkilön jo itse ajattelemia muutoksen puolesta puhuvia seikkoja, ei vastarannan kiiski pääse nostamaan päätään ja vaaka tosiaan saattaa heilahtaa muutoksen puolelle jokseenkin kitkatta.

MUUTOSPUHE

Mistä sitten tätä sisäistä ristiriitaa voisi havainnoida? Miller & Rollnick ehdottavat sen ilmenevän niin sanottuna muutospuheena. Muutospuhe on sen kaltaisia lausahduksia, kuin

Kyllä mä tiedän, että mun pitäis tehdä jotain tälle mun painolle, …mutta mä olen yrittänyt vaikka mitä ja ei se koskaan onnistu.

Mä olen kyllä koittanut käydä juoksemassa lenkkejä, …mutta mun penikat tulee heti tosi kipeiksi.

Kyllä mä olen yrittänyt syödä säännöllisemmin, …mutta mun elämänrytmi on niin kiireinen, että ei siitä mitään tule.

Muutospuheessa asiakas siis toisaalta pohtii, että jotain tekisi mieli tehdä tai täytyisi tehdä, mutta samalla hän empii niin kutsutun ylläpitopuheen muodossa, osaako tai jaksaako hän. Näitä lauseita olisi hyvä oppia asiakkaan puheesta tunnistamaan ja niihin olisi hyvä oppia tarttumaan, sillä niiden kautta voi saada arvokasta tietoa siitä, mitä asiakas olisi itse valmis kokeilemaan, mutta jonka tiellä on vielä koettuja esteitä.

Tämän jälkeen voidaan jo ajateltua toimintaa lähteä tukemaan ja koettuja esteitä yksi kerrallaan poistamaan.

MOTIVOIVAN HAASTATTELUN ILMAPIIRI

Uusimmassa teoksessaan Miller & Rollnick (2013) kuvailevat motivoivan haastattelun olevan pikemminkin tapa keskustella, kuin varsinainen tekniikka. Pääosaa näyttelee keskustelun ilmapiiri, joka rakentuu seuraavien periaatteiden varaan: kumppanuus, hyväksyntä, hyvä tahto ja muutospuheen esiin kutsuminen. Tarkastellaan seuraavaksi, mitä kullakin tässä yhteydessä tarkoitetaan.

KUMPPANUUS

Ensimmäinen keskeinen keskustelua ohjaava periaate on kumppanuus. Tätä voisi kuvata seuraavalla kielikuvalla. Kyse on ennemminkin tanssista, kuin painista. Kuten tanssissa, jompikumpi vie taidokkaasti, mutta ei koskaan astu toisen varpaille. Tanssi on sujuvaa, kahden ihmisen yhteispeliä, josta ulkopuolinen tarkkailija ei tiedä kumpi tanssia vie.

Motivoivan haastattelu ei siis ole tapa puhua jollekin, vaan tapa keskustella jonkun kanssa. Lähdetään siitä perusteellisesta olettamasta, että ihminen on aina ja järkkymättä oman elämänsä paras asiantuntija. Motivoivan haastattelun ilmapiirissä asiantuntija ei tee jotain asiakkaalle, vaan kaksi asiantuntijaa keskustelevat asioista tasaveroisesti – kuten kumppanit ikään.

Motivoivan haastattelu ei siis ole tapa juonia tai juksata joku muuttumaan. Se on tapa aktivoida henkilön omat motiivit ja resurssit muutoksen tueksi.

HYVÄKSYNTÄ

Hyväksynnällä ei tässä yhteydessä tarkoiteta, että hyväksyt tai myönnyt pitkin hampain siihen, että henkilön valinnat tai asenne ovat absoluuttisesti tarkasteltuna oikein. Tässä yhteydessä hyväksynnän voisi määritellä eräänlaiseksi ymmärtämiseksi ja vastaan haraamattomuudeksi. Tarkemmin, hyväksyntä koostuu neljästä peruselementistä, jotka voivat auttaa avaamaan, millaista asennoitumista tässä yhteydessä haetaan.

ARVOSTUS

Absoluuttisella arvostuksella tarkoitetaan sitä lähtökohtaista ajatusmallia, että jokaisella ihmisellä on täysin kiistämätön oma arvonsa ja potentiaalinsa, täysin huolimatta siitä, miten henkilön ajatusmaailma mahdollisesti poikkeaa valmentajan omasta ajatusmaailmasta.

Absoluuttisen arvostuksen vastakohta olisi tuomitseva asenne, joka asettaa arvostukselle ehtoja.

EMPATIA

Tarkka empatia tarkoittaa aitoa kiinnostusta ja yritystä ymmärtää toisen sisäistä mielenmaisemaa ja henkilökohtaista viitekehystä. Tämä ei ole sama kuin sympatia, tai sääli. Tässä yhteydessä empatialla tarkoitetaan yhtäältä kykyä hahmottaa toisen ihmisen viitekehystä ja toisaalta uskoa siitä, että viitekehykseen tutustuminen on arvokasta.

Tarkan empatian vastakohta olisi oman näkemyksen tyrkyttäminen, kenties jopa sen ajatuksen kanssa, että oma näkemys on arvokkaampi ja parempi.

AUTONOMIA

Autonomian tukemisella tarkoitetaan sitä, että jos ihmiselle tuputetaan ulkoapäin jotain käyttäytymismallia, ajatellaan tämän laukaisevan ns. vastarannan kiiski -reaktion. Aivan sama, mitä tuputetaan, niin ei kelpaa. Autonomian tukeminen taas voisi avata muutokselle mahdollisuuden.

Autonomian tukemisella tarkoitetaan sitä, että henkilöllä on kiistaton vapaus tehdä tai olla tekemättä jotain. Jos ajatellaan valmentajan sanova, että ”sinä et voi syödä sitä sipsipussia illalliseksi”, niin tämähän ei tarkalleen ottaen pidä paikkaansa. Kyllä asiakas voi, jos hän niin haluaa. Valmentajalle autonomian tukeminen voi olla myös helpotus, sillä tässä ”luovutaan vallasta, jota ei koskaan ollutkaan.”

Autonomian tukemisen vastakohta voisi olla valmiiden käyttäytymismallien tyrkyttäminen.

TUNNUSTAMINEN

Tunnustamisella (affirmation) tarkoitetaan tässä yhteydessä tietoista pyrkimystä nähdä ja tunnistaa toisen henkilön vahvuudet ja ponnistelu.

Tunnustamisen vastakohta voisi olla arvioiminen, jossa vahvuuksien sijasta pohditaan, mikä henkilöllä on pielessä tai väärin.

Nämä taustasoinnut, absoluuttinen arvostus, empatia, autonomia ja tunnustaminen muodostavat siis yhdessä asenteen, jota tässä yhteydessä nimitetään hyväksynnäksi.

MUUTOSPUHEEN ESIINKUTSUMINEN

Perinteisessä terveysvalistukseen pohjautuvassa mallissa on ajateltu ihmisiltä puuttuvan jokin palanen – jokin tieto, taito, kyky tai ymmärrys. Jos selvitämme, mikä tämä puuttuva palanen on ja korjaamme puutteen, on kaikki taas hyvin. Kuulostaa teoriassa hyvin luontevalta, mutta ei näytä käytännössä toimivan.

Motivoivassa haastattelussa lähdetään päinvastaisesta lähtökohdasta. ”Sinussa on kaikki se, mitä muutokseen tarvitaan. Me vain etsimme sen yhdessä.” Näin ollen, tässä mallissa on aivan oleellista keskittyä henkilön omiin vahvuuksiin ja sisäisiin resursseihin. Löytämällä sekä keskittymällä vahvistamaan näitä henkilön omia vahvuuksia ja resursseja, saattaa muutos tapahtuakin ”ikään kuin itsestään” .

HYVÄ TAHTO

Tässä yhteydessä englannin kielessä käytetään sanaa ”compassion”, joka useimmiten suomennetaan muotoon myötätunto. Tässä yhteydessä sanalla ei kuitenkaan tarkoiteta passiivista myötäelämistä tai kanssakärsimistä, vaan aktiivista otetta, jossa asetetaan toisen hyvinvointi ja kokemus omien mieltymyksien edelle. Tätä kuvaa mielestäni paremmin termi ”hyvä tahto”.

Miller & Rollnick lisäsivät hyvän tahdon kuvaukseensa hiljattain, vuonna 2013. He kokivat, että kumppanuus, hyväksyntä ja herättely saattaisivat ilman hyvää tahtoa kuvata myös tilannetta, jossa toisen etu ei mene oman edun edelle. Näin voisi olla vaikkapa myyntitilanteessa, jossa jokainen hyvä myyjä toki pyrkii olemaan aito kumppani, ymmärtämään asiakkaiden tarpeita ja herättelemään uinuvaa ostopotentiaalia – mutta vain myydäkseen edustamaansa palvelua tai tuotetta.

Jos asiaa pysähtyy ajattelemaan, tämä on täysin luontevaa. Jos ihmisellä on jonkin asian suhteen ristiriitaisia ajatuksia, niin ”ajatusten työkalupakista” löytyy jo väitteet puolesta ja vastaan. Vahvistamalla henkilön omia muutoksen puolesta puhuvia väitteitä, ei vastarannan kiiski pääse nostamaan päätään ja muutos todella saattaa sujua hämmästyttävän kitkattomasti.

OIKAISUREFLEKSI

Päätös auttaa toista ihmistä ammatikseen on mielestäni arvostettava valinta. Henri Nouwen, hollantilainen pappi, professori ja teologi on todennut, että “jokainen joka vapaaehtoisesti astuu sisään toisen ihmisen tuskaan, on todella suuri ihminen”. Henrin kanssa on helppo olla samaa mieltä.

Monet epäitsekkäät motiivit ohjaavat ihmisiä auttamaan toisia. Nyt ironista kyllä, nämä täsmälleen samat motivaatiotekijät saattavat johtaa ohjaavan tyylin ylikäyttöön, joka voi olla tuloksetonta tai suorataan toimia itseään vastaan.

Ihminen haluaa auttaa, jakaa oppimaansa ja opastaa toista oikealle tielle terveytensä ja hyvinvointinsa suhteen. Tällöin oman innostuksen vallassa on suuri riski toimia hätiköidysti. ”Hei sähän toimit aivan typerästi. Lopetat tuon nyt heti, ja minä voin kertoa sinulle kuinka tässä nyt kannattaisi toimia”. Mutta kuten edellä käytiin läpi, tämä keino harvoin toimii, vaan edistää lähinnä vastarintaa.

Miller & Rollnick kutsuvat tätä oikaisurefleksiksi ja huomauttavat, että se on varsin luonnollinen ja johtuu yleensä vain hyvistä tarkoituksissa. Kuitenkin  jokaisen toista tosissaan auttamaan pyrkivän tulisi oppia tunnistamaan ja tietoisesti hillitsemään omaa oikaisurefleksiään – ja turvautumaan sen sijaan edellä kuvattuihin keskustelumenetelmiin.

Asiakkaan vastauksista voi myös päätellä, milloin on saattanut sortua oikaisurefleksin puolelle. Mainioita hälytysmerkkejä on tilanteet joissa asiakas väittää vastaan, asiakas keskeyttää, asiakas suhtautuu negatiivisesti, tai ei pysy asiassa.

Näitä hälytysmerkkejä olisi jokaisen syytä oppia tunnistamaan ja niitä havaitessaan pysähtymään ja pohtimaan, onko keskustelua tullut vietyä eteenpäin motivoivan haastattelun hengessä, vai onko kenties sorruttu liikaa perisynteihin, komentamaan, käskemään ja syyllistämään.

MOTIVOIVAN HAASTATTELUN ANSAT

Oikaisurefleksin lisäksi Miller & Rollnick listaavan joukon muita ansoja, joihin hyvää tahtova auttaja on vaarassa sortua.

Kysymys-vastaus–ansaan voi joutua, jos käyttää paljon suljettuja kysymyksiä avointen sijaan. Tämä voi johtaa siihen, että asiakas vain vastaa lyhyesti esitettyihin kysymyksiin ja jättää kertomatta itsensä kannalta oleellista. Samoin heijastavan kuuntelun puute saattaa johtaa asiakkaan passiivisuuteen, ”itseksenikö minä tässä puhun”.

Väittelyansa taas tarkoittaa sitä, että ei malta kuunnella ja ”tarttua” asiakkaan ajatuksiin, vaan tuputtaa omiaan. Tämä voi nostaa esille mielipide-eroja ja johtaa väittelyyn. Asiakas joutuu puolustusasemaan, joka tyrehdyttää orastavan ajatuksen muutoksesta.

Asiantuntija-ansaan voi samoin joutua, jos ei malta kuunnella ja tarttua asiakkaan ajatuksiin, vaan tuputtaa neuvoja ja ohjeita, vaikka asiakas ei niitä pyytäisi. Tämä voi johtaa siihen, että asiakas kokee, ettei hänen mielipiteitään arvosteta.

Leimaamisansaan voi joutua, jos arvostelee asiakasta, siten että hän loukkaantuu, ”Eikö muka edes pelkkä tanko nouse!” tai käyttää huumoria väärin, ”Tekee oikeutta sun makkaroille toi paita!” tai jotain muuta yhtä ajattelematonta. Loukkaantuminen johtaa luonnollisesti vastarintaan.

Syyttelyansassa jumiudutaan etsimään syyllisiä tilanteeseen. Syyllisillä ei ole motivoivan haastattelun kannalta merkitystä.

Kiirehtimisansaan voi joutua, jos asiakas kokee, että hänelle ei ole riittävästi aikaa. Valmentaja saattaa esimerkiksi keskeyttää tai hoputtaa, joka toki toimintavaiheessa voi olla aivan paikallaan.

MOTIVOIVAN HAASTATTELUN PERUSTAIDOT

Motivoivan haastattelun taustalle ajatellaan tarvittavan tiettyjä keskustelun perustaitoja, jotka toki jokaisen ammattilaisen olisikin syytä hallita.

Avoimet kysymykset ovat kysymyksiä, joihin ei ole voi vastata vain lyhyesti kyllä tai ei, kuten pidätkö juoksemisesta. Ne alkavat tyypillisesti sanoilla mitä, missä, milloin, miksi, miten, millä tavalla, kuka ja koska.

Heijastavassa kuuntelussa esität lisäkysymyksiä ja toistat toisin sanoin, mitä kuulit. Lausumalla olettamuksia siitä, mitä asiakas tarkoittaa tai mitä hänen ajatuksensa merkitsevät hänelle itselleen, tavallaan tarkistat, että olet ymmärtänyt oikein. Heijastukset ovat ikään kuin toteamuksia, ei kysymyksiä: Kuulostaa siltä, että… | Sinusta tuntuu siltä, että… | Vaikuttaa siltä, että…

Tiivistäminen on yhteenveto siitä, mistä on keskusteltu. Tiivistämällä tarjotaan asiakkaalle mahdollisuus ikään kuin kuulla omat ajatukset toisen suusta.

Se myös tarjoaa asiakkaalle ”oliko muuta” -mahdollisuuden, tilaisuuden lisätä jotain oleellista, joka on jäänyt sanomatta tai kuulematta.

Informointi on tekniikka, jossa neuvojen ja suorien toimintaohjeiden sijaan asiakasta voisi pyrkiä informoimaan, välittämään tietoa neutraalisti. Asiakkaalla on päätösvalta, haluaako hän jollain lailla huomioida saamansa informaation, vai ei.

 Yksi informoinnin toimivimmista muodoista on niin kutsuttu ”Kysy/kerro/kysy -metodi”: “Okei, haluat siis keskittyä penkkipunnerrustuloksen nostamiseen. Yksi erittäin tärkeä tekijä olkapäiden terveyden ja sitä kautta penkkituloksen kannalta on lapojen toiminta. Olisiko meidän hyvä kiinnittää siihen huomiota?”

MOTIVOIVAN HAASTATTELUN PROSESSIT

Toimiakakseen parhaalla mahdollisella tavalla, motivoivan haastattelun ehdotetaan etenevän tietyn prosessin mukaisesti, jossa on neljä toisistaan erotettavissa olevaan vaihetta.

Tunnetason sitoutuminen, joka on tuiki tavallista tutustumista. Joskus “klikkaa” heti, joskus menee viikkoja. Ongelmiin on vaikeaa ellei mahdotonta päästä käsiksi, jos luottamusta ei ole. Keinoja luottamuksen herättämiseen on monia, kuten esimerkiksi peilaus, vastavuoroisuus ja  yhteiset kiinnostuksen aiheet.

Fokusointivaiheessa päätetään mihin osa-alueeseen tässä vaiheessa keskitytään. Asiakkaan pyytäessä, valmentaja voi tarjota relevantteja vaihtoehtoja, mutta päätös on aina asiakkaan. Vastaus voi löytyä esimerkiksi kysymällä yksinkertaisesti  ”Mihin sinä ajattelet, että meidän kannattaisi tässä vaiheessa keskittyä?”

Esiin kutsuminen tarkoittaa sitä, että kun suunta on selvä, keskustellaan aiheen ympäriltä. Kuunnellaan herkällä korvalla asiakaan omia ajatuksia. Vältetään tarjoamasta omia vastauksia ja sen sijaan tartutaan asiakkaan ajatuksiin. Avoimien kysymysten, heijastavan kuuntelun, tiivistämisen ja informoinnin avulla etsitään ”pienimmän vastuksen tie”.

Suunnitteluvaiheessa, kun toimiva yhteys on löydetty, eli tunnetason sitoutuminen on tapahtunut; valmennuksen suunta on selvillä, eli fokusointi on tapahtunut, ja sopiva muutostavoite on löydetty, eli kutsuttu esiin; ja kenties vielä muutostavoitetta tukevia vahvuuksia tunnistettu, voidaan tehdä suunnitelman tavoitteen saavuttamiseksi.

MOTIVOIVAN HAASTATTELUN OPPIMINEN

Motivoiva haastattelu saattaa ensi alkuun kuulostaa melkoiselta kokonaisuudelta ottaa tuosta noin vaan haltuun ja alkaa soveltamaan. No, sitähän se onkin. Jos se olisi yksinkertaista, sitä hyödyntäisivät jo kaikki. Mutta myös sen haltuunottoon Miller & Rollnickilla on esittää toimiva strategia.

Ensimmäinen vaihe on teorian taustojen, periaatteiden ja perustaitojen opiskeleminen. Toinen on kyseisten taitojen aktiivinen harjoitteleminen. Kolmas on mallin soveltaminen käytäntöön itselleen soveltuvalla tyylillä ja neljäs on ajoittainen pysähtyminen ja oman työn arvioiminen suhteessa motivoivan haastattelun malliin. Olen täysin vakuuttunut siitä, että näin toimimalla jokainen voi omaksua motivoivan haastattelun menetelmiä ja tulla siltä osin entistä paremmaksi muutoksen onnistuneessa tukemisessa.

LYHYT KERTAUS

Ensimmäinen tehtävä on luoda muutokselle suotuisa ilmapiiri kumppanuuden, hyväksynnän, hyvän tahdon ja muutospuheen esiin kutsumisen avulla. Tämän jälkeen, avointen kysymysten, heijastavan kuuntelun, tiivistysten ja vahvistusten avulla selvitetään se muutoksen suunta, jossa kitka on pienin. Kun edellä manituin keinoin on saatu luotua toimiva ilmapiiri, fokusoidaan seuraavaksi ensimmäiseen taklattavaan ongelmaan. Kun vielä muutospuheen avulla ollaan tunnistettu piileviä vahvuuksia ja mahdollisuuksia, on lopuksi aika tehdä suunnitelma ja lähteä viemään muutosta käytäntöön.

LOPUKSI

Lopuksi haluaisin vielä korostaa, että motivoiva haastattelu ei ole mitään kukkahattusetien tai -tätien haihattelua. Se on näyttöön perustuva menetelmä muutoksen tukemiseksi, jolla on saavutettu todistetusti erinomaisia tuloksia.

Toivoisinkin, että jokainen, joka pyrkii tukemaan toisen ihmisen muutosponnisteluja perehtyisi malliin ja ammentaisi mahdollisuuksiensa ja kykyjensä mukaan itselleen sekä valmennettavilleen hyötyjä sen tarjoamista opeista.

Olen vakuuttunut, että jos näin kävisi, onnistuisimme huomattavasti nykyistä paremmin tukemaan ihmisiä pyrkimyksissään kohti terveellisempiä ja kestävämpiä elintapoja – ja mikä tärkeintä, näiden avulla kohti  kohonnutta elämänlaatua.

Kiitos.

PS. Tutustu ohessa neliosaiseen motivoivan haastattelun videosarjaamme.