Ari Langinkoski. Koulutuspäällikkö, Nordic Health Academy.

Sairaanhoidon uranuurtaja ja suurnainen Florence Nightingale julkaisi vuonna 1859 kirjan nimeltään Sairaanhoidosta (Notes on Nursing, suomeksi WSOY 1938), joka mullisti silloisen sairaanhoidon opetuksen ja tulokset.

Kirjassaan Nightingale kirjoittaa potilaiden vaatteiden ja varusteiden pesusta: ”Vertaa veden likaisuutta, kun olet pessyt kylmässä vedessä ilman saippuaa, kylmässä vedessä saippuan kanssa, tai lämpimässä vedessä saippuan kanssa. Huomaat, että ensimmäinen on poistanut tuskin ollenkaan likaa, toinen jonkin verran enemmän, mutta kolmas huomattavassa määrin enemmän”.

Kuulostaa ehkä itsestään selvältä, mutta tämän kaltaisilla yksinkertaisilla asioilla, ja viemäröinnillä, saatiin Nightingalen johdolla pudotettua potilaiden kuolleisuus tyrmäävästä 60 prosentista vain 2,2 prosenttiin brittisotilaiden sairaalassa Krimin sodan aikaan vuonna 1854.

Esimerkki valottaa mainiosti sitä, kuinka näyttöön perustuvuus on yksinkertaisimmillaan terveen järjen käyttöä: katsotaan, mikä toimii parhaiten ja toimitaan sitten johdonmukaisesti niin.

Florence Nightingale brittisotilaiden sairaalassa Krimin sodan aikaan vuonna 1854.

Monet sairaanhoidon tutkijat pitävät Florence Nightingalea sen idean äitinä, jossa potilaiden hoitoa pyritään parantamaan näyttöön perustuen.

Kirjallisuudessa suurin kunnia lankeaa kuitenkin useimmiten Archie Cochranelle (1909 –1988), jota pidetään varsinaisen näyttöön perustuvan lääketieteen isänä.

Vielä niinkin myöhään kuin 1970-luvulla ajateltiin, että huolellisen lääkärinkoulutuksen, jatkokoulutusten, alan aikakausilehtien ja kollegoiden kanssa tapahtuvan tiedonjaon johdosta kukin lääkäri ”ajatteli oikeita ajatuksia ja teki oikeita asioita” (Eddy 2005).

Satunnaistetut kontrolloidut kokeet ja muu tutkimus teki kuitenkin tuloaan, ja Cochrane havaitsi, että käytännössä lääkäreiden hoitotoimenpiteet perustuivat usein perusteettomille olettamuksille ja samaa sairautta hoidettiin lääkäristä riippuen varsin eri tavoin.

Tästä seurasi mullistava looginen johtopäätös: jos samaa potilasta hoidettaisiin eri tavalla lääkäristä riippuen, ei yksinkertaisesti voi olla niin, että jokainen näistä hoidoista on se paras.

Arvio, jonka mukaan vain noin 15 % lääketieteellisestä hoidosta perustuisi kliinisiin kokeisiin tuli kuuluisaksi (Eddy 2005). Niinpä Cochrane ajatteli, että koska resurssit tulisivat sairaanhoidossa aina olemaan rajalliset, potilaita tulisikin tästä syytä pyrkiä aina hoitamaan tavoin, joka olisivat todistetusti tehokkaita (Eddy 2005).

Ei tietenkään ollut niin, etteikö jokainen lääkäri olisi taatusti tehnyt parhaansa silloisen tiedon varassa, mutta sen tiedon paikkansapitävyys nyt oli mitä oli.

Vielä kun tutkimuksen ja sitä kautta uuden tiedon määrä lisääntyi räjähdysmäisesti, kävi ilmeiseksi, että yksittäisen ammattialisen olisi täysin mahdotonta itsekseen pysyä mukana uusimmasta tiedosta ja sen soveltamisesta.

Apuun tarvittaisiin aihealueelle omistautuneita asiantuntijaryhmiä, joita useimmiten sponsoroi joku kaupallinen instituutio (Eddy 2005). Terveystieteiden saralla yksi tunnetuimmista tämän kaltaisista ryhmistä on tänäkin päivänä toimiva Arthur Cochranen nimeä kantava Cochrane instituutti.

Näin sai alkunsa näyttöön perustuva lääketiede, joka on sittemmin määritelty klassisesti näin (Sackett ym. 1996): näyttöön perustuva lääketiede (evidence-based medicine, EBM) on ajankohtaisen, parhaan näytön tunnollista, selkeää ja harkittua käyttöä yksittäisten potilaiden hoitopäätöksien tekoon.

Näyttöön perustuva lääketieteen käytäntö tarkoittaa kliinisen asiantuntemuksen ja parhaan käytettävissä olevan, systemaattisen tutkimuksen* tuottaman näytön yhdistämistä. (*Katso tietonurkka, mitä tarkoittaa systemaattisen tutkimuksen tuottama näyttö)

Edellisestä saadaan loistava analogia terveys- ja kuntoliikunnan ammattilaisten tämänhetkiseen tilanteeseen. Jokainen varmasti tekee asiakkaidensa eteen parhaansa, mutta aivan kuten lääkäreillä aikanaan, samaan kysymykseen saa eri vastauksen riippuen siitä, keneltä kysyy.

Tieto terveys- ja kuntoliikunnan keskeisiltä osaamisalueilta kuten käyttäytymisen muutoksen tukemisesta, liikunnan terveyttä edistävistä vaikutuksista ja liikunnan ohjelmoinnista on kasvanut eksponentiaalisesti, aivan samalla tavalla, kuin lääketieteellinen tutkimus joitain vuosikymmeniä takaperin.

On aivan liikaa vaadittu, että jokainen yksittäinen ammattilainen pysyttelisi tahollaan ajan tasalla tuoreimmasta tiedosta ja sen soveltamisesta.

Aivan kuten lääketieteessä, apuun tarvitaan aihealueelleen omistautuneita asiantuntijaryhmiä. Ja jälleen kerran aivan kuten lääketieteessä, apuun tarvitaan asiantuntijaryhmiä, joita usein sponsoroi jokin kaupallinen taho.

Tässä yhteydessä keskeinen kysymys tietenkin on, mistä näitä asiantuntijaryhmiä sitten personal trainingin suhteen löytyy, jota tarkastelemme oppaan seuraavassa luvussa.

Tällä on nimittäin erityisen suuri merkitys nyt, kun liikunnan ja terveydenhuollon ammattilaiset vihdoin paiskaavat kättä ja alkavat yhdessä taklata meidän aikamme suurinta kroonista terveysongelmaa, elintapasairauksia.

Personal training terveydenhuollossa tarkoitta sitä, että toiminnan on perustuttava näyttöön, eikä tämä ole mikään mielipidekysymys, vaan tästä määrätään terveydenhuoltolaissa:

Terveydenhuoltolain 8. pykälässä lausutaan: ”Terveydenhuollon toiminnan on perustuttava näyttöön ja hyviin hoito- ja toimintakäytäntöihin. Terveydenhuollon toiminnan on oltava laadukasta, turvallista ja asianmukaisesti toteutettua.”

Nyt relevantti kysymys tietenkin on, mitä se näyttöön perustuva personal training sitten on ja mitä se ei ole, jota tarkastelemme seuraavassa luvussa.

1. OSAN LÄHTEET:

David M. Eddy. Evidence-Based Medicine: A Unified Approach. Health Affairs. 2005, vol. 24, no. 1: Putting Evidence into Practice

Sackett D.L, Rosenberg W.M, Gray J.A, Haynes R.B, Richardson W. S. Evidence based medicine: what it is and what it isn’t. BMJ. 1996 Jan 13; 312(7023): 71–72.

TIETEELLISEN NÄYTÖN ASTE

Kaikki tieteellinen näyttö ei suinkaan ole samanarvoista.

TILAA SEURAAVAT AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT SÄHKÖPOSTIISI TÄSTÄ.

SUOMALAINEN PERSONAL TRAINING -KULTTUURI

Suomeen personal training -traditio saapui vuonna 1997 innokkaan vaihto-oppilaan mukana.

Hän oli käynyt Yhdysvalloissa personal trainer -koulutuksen ja innostui aiheesta siinä määrin, että päätti ryhtyä kouluttamaan oppimaansa eteenpäin. Ydinkohdat kirjoitettiin piirtoheitinkalvoille ja oppilaita oli vuosittain muutamia kymmeniä.

Vielä reilu parikymmentä vuotta sitten personal training tarkoitti käytännössä kuntosaliohjausta ja opit pohjautuivat paremman puutteessa voimakkaasti velitieteeseen, joka kumpusi kehonrakennustraditiosta.

Seuraavan askelen ala otti vuosituhannen vaiheessa, kun viestikapula siirtyi ensimmäiseltä pioneerilta seuraavalle. Uudella koulutuspäälliköllä oli jo fysioterapeutin koulutus, ja materiaali jalostui hänen näkemyksillään.

Ensimmäiset vuotensa kirjaimellisesti mustassa jätesäkissä viettänyt, piirtoheitinkalvoille raapustettu personal training -traditio otti hiukeita askelia, kun ajatukset puettiin kirjojen muotoon, joita ilmestyi sittemmin useampi kymmenen.

Kirjat olivat erittäin helppolukuisia, lähdeviitteillä alkuperäisartikkeleihin ei lukijoita turhaan hämätty, ja ne sisälsivät etupäässä erilaisia nyrkkisääntöjä, kuten esimerkiksi ajatuksen siitä, että kuntosaliharjoittelussa ”yksi kerta viikossa hidastaa kunnon heikkenemistä, 2 kertaa viikossa ylläpitää kuntoa, 3 kertaa viikossa edistää kuntoa ja 4-5 kertaa tekee ihmeitä”. Mukavan helppo muistisääntö, mutta täysin puuta heinää.

Todellisuudessa harjoituksen järkevästi koostamalla, esimerkiksi lihasmassa kasvun kannalta noin 75 % hyödyistä voidaan saavuttaa harjoittelemalla koko kroppa vain kerran viikossa, noin 85 % hyödyistä harjoittelemalla kahdesti viikoissa, ja loput kerrat menevätkin sitten niiden viimeisten 15 % hyötyjen saavuttamiseen. Tarkemmin aiheeseen voi tutustua esimerkiksi tästä James Griegerin erinomaisesta katsauksesta.

Mitäs tällä sitten on väliä? Ajattele, mikä ero viestissä on kuulijan kannalta, jos hänelle kerrotaan, että yksi harjoittelukerta viikossa voi tuoda jopa 75 % vastusharjoitelulla saavutettavista hyödyistä, verrattuna siihen, että sillä vain ”hidastaisi huononemista”.

Tässä esimerkissä kiteytyy erinomaisesti näyttöön perustuvan toiminnan vahvuus suhteessa velitieteeseen.

2010-luku oli Suomalaisen personal training -tradition kulta-aikaa. Koulutuksista valmistui noin tuhatkunta oppilasta vuodessa ja ala kävi kuumana.

Tällä oli kuitenkin myös varjopuolensa, jota kuvaa mainiosti tilanne, jossa itse koulutin silloisen markkinajohtajan leivissä 20 hengen luokkaa.

Kysyin, monellako on ajatuksena hyödyntää oppimaansa omassa työssään, tehdä varsinaista personal trainerin työtä tai lähettää ylipäätään jotain laskuja, jotka perustuisivat koulutuksessa opittuun.

Kahdestakymmenestä oppilaasta kahden käsi nousi – muut olivat mukana omaksi ilokseen.

Nyt kaiken kaupallisen toiminnan lainalaisuus on se, että tarjonta muuttuu vastaamaan kysyntää.

Niinpä 2010-luvun loppua kohti markkinajohtajien tarjoama suomalainen personal training -koulutus muuntui pikemminkin eräänlaiseksi oman elintapamuutoksen tukiprosessiksi kuin vakavasti otettavaksi ammatilliseksi osaamiseksi.

Toki poikkeuksiakin tästä oli, mutta näiden tarjoajien toiminta oli varsin pientä ja vaatimatonta.

Silloisten markkinajohtajien tarjoamia suomalaisen personal training -tradition mukaisia koulutuksia voikin lämpimästi suositella henkilöille, jotka kaipaavat järeää tukea omaan elintapamuutosprosessiin, tai aktiivikuntoilijoille, jotka haluava hieman kasvattaa ymmärrystään liikunnan lainalaisuuksista.

Mutta niissä piilee myös tietty vaara, joka on aivan keskeinen ymmärtää.

Jokainen meistä ihmisistä on nimittäin alttiina niin sanotulle ylivertaisuusvinoumalle, joka on laajemmin tunnettu ns. Dunning-Kruger -efektinä.

Kyse on lyhyesti ilmaistuna siitä, että kun ihminen alkaa käsittää ensimmäisiä asioita jostain laajasta kokonaisuudesta, hän yliarvioi ymmärryksensä määrän rajusti.

Vielä lyhyemmin sanottuna hän ei siis edes tiedä, mitä hän ei tiedä.

Personal trainer -koulutuksen pariin voi päätyä pääosin kahta eri reittiä.

Ensin on hankittu vankka osaaminen esimerkiksi liikuntatieteiden tai fysioterapian parista, ja osaamista täydennetään näyttöön perustuvalla personal training -osaamisella, joka onkin jäätävän kova yhdistelmä.

Mutta personal trainer -koulutus voi olla myös uran alkulaukaus, kuten esimerkiksi itselläni.

Nyt etenkin jälkimmäistä polkua kulkevan tulee olla varovainen, sillä ikävät ylilyönnit, joita on välillä julkisuudessakin perattu, johtuu tyypillisesti siitä, että sanoja ei yksinkertaisesti vielä tiedä, mitä hän ei tiedä.

Tilannetta ei paranna se, että joitakin suomalaisen tradition mukaisia koulutuksia markkinoidaan ”näyttöön perustuvina”, vaikka ne eivät sitä ole.

Markkinointi on joko tahallisesti harhaanjohtavaa tai sitten tyyppiesimerkki Dunning-Kruger -efektistä. Tässä on siis syytä olla tarkkana ja ymmärtää, millaista koulutusta on itselleen hakemassa.

DUNNING-KRUGER -EFEKTI

Dunning-Kruger -efekti, perinteisen suomalaisen personal training -tradition suurin uhka.

EUROOPPALAINEN PERSONAL TRANINIG -KULTTUURI

Omaa tekemistäni on yli vuosien ohjannut johtoajatus siitä, että laadukas näyttöön perustuva liikunta- ja elintapaohjaus tulisi saada keskeiseksi osaksi suomalaista terveydenhuoltoa.

Olen jo pitkään ollut täysin vakuuttunut siitä, että tämä tapahtuu nopeimmin, kitkattomimmin ja parhain mahdollisin tuloksin, mikäli terveydenhuollossa omaksutaan näyttöön perustuvan personal trainingin parhaat käytännöt.

Niinpä viime vuosikymmenen puolessa välissä oma katseeni siirtyi Eurooppaan. Josko sieltä löytyisi apuja, joilla taivuttaa suomalaista kulttuuria kohti näyttöön perustuvuutta?

Ensimmäinen havainto oli se, että mitään eurooppalaista kulttuuria ei oikeastaan ole edes olemassa.

Eri maiden käytännöt poikkeavat rajusti toisistaan. Joissain maissa, kuten Portugalissa ja Unkarissa, kriteerit ovat todella tiukkoja. Personal trainereilta edellytetään vähintään kanditason opintoja relevantilta tieteenalalta. Joissain maissa kriteerit taas ovat varsin väljiä, kuten esimerkiksi Suomessa.

Tästä kulttuureiden moninaisuudesta huolimatta Euroopassa toimii aivan mielettömän upea joukko näyttöön perustuvaan personal trainingiin uskovia pioneereja.

Muun muassa unkarilaisen personal trainingin suurmies Laszlo Zopcsak, ainoa tietämäni personal trainingistä tohtoritutkintonsa suorittanut ihminen, Liettuan kansainvälisen liikuntayliopiston professori Simone Pajaujiene, tai maailman suurimman personal trainereiden aatejärjestön, IDEA Fitness Professionalsin, vuoden personal traineriksi valitsema kreikkalainen Alexis Batrakoulis.

Euroopassa vaikutti ja vaikuttaa maailman suurimman kuntosalialan kattojärjestön IHRSA:n eräänlainen pikkuveli, EuropeActive, joka pyrkii omalla toiminnallaan nostamaan liikunta-alan tekemisen tasoa Euroopassa.

Sen parissa eurooppalaiset aktiivit kokoontuvat ja minulla oli etuoikeus toimia jonkin aikaa eurooppalaisten pioneerien kanssa tiiviissä yhteistyössä, työskennellessäni järjestön leivissä vuosina 2015–2016.

Kävi kuitenkin niin, että oma innostukseni laantui, kun ymmärsin kirkkaasti, että edes Euroopan tasolla ei ole sellaisia resursseja, joita laadukas näyttöön perustuva tekeminen taustalleen vaatii.

Täällä on esimerkiksi pohdittu ns. jatko-opintojen pisteyttämistä (eng. continuing education credit), joka Yhdysvalloissa on jo pari vuosikymmentä ollut itsestäänselvyys.

Jotta parhaita käytäntöjä voitaisiin mallintaa, kutsui ja kustansi amerikkalainen alan johtava koulutustaho (ACE) Laslon kolmeksi kuukaudeksi Yhdysvaltoihin tutustumaan sikäläisiin parhaisiin käytäntöihin.

Laslo palasikin reppu täynnä ideoita, mutta ne jäivät piippuun, sillä mistään ei löytynyt tahoa, joka olisi niiden viimeistelyn ja jalkauttamisen kyennyt rahoittamaan.

Saipa aktiiviporukka kirjoitettua pari teostakin, jotka oli tarkoitettu alan oppikirjoiksi. Toinen oli tarkoitettu kaikille liikunnan parissa työskenteleville eräänlaiseksi alustavaksi teokseksi ja toinen nimenomaan personal trainereille.

Näistä ensimmäisen toimitin joskus itse suomeksikin, mutta ei siitä mitään iloa oikeastaan ollut.

Näin siksi, että tietämys alalla lisääntyy sellaista vauhtia, että karkeasti yli viisi vuotta vanhat kirjat ovat auttamattomasti ajastaan jäljessä. Eikä näitä eurooppalaisia kirjoja tulla päivittämään niiden vähäisen kysynnän vuoksi.

Suomalaisen ja eurooppalaisen personal training -traditioiden ongelmat kiteytyvät loppujen lopuksi samaan ongelmaan.

Vaikka kysyntää on, niin sitä on kuitenkin niin vähän ja eri kieliä niin paljon, että ei ole mitään järkeä (eli taloudellisia mahdollisuuksia) panostaa laadukkaaseen opetusmateriaaliin, saati sitten sellaiseen, joka aidosti perustuisi näyttöön – jälkimmäinen kun vaatii taakseen jo melkoiset resurssit, kuten ensimmäisen luvun perusteella varmasti jokainen ymmärtää.

Mikä sitten avuksi?

YHDYSVALTALAINEN PERSONAL TRAINING -KULTTUURI

Onneksemme, tilanne on täysin toinen kulttuurin syntysijoilla Yhdysvalloissa, jonka tradition ylivartaisuudelle on varsin yksinkertainen selitys.

Personal training -kulttuuri on paitsi syntynyt Yhdysvalloissa, niin sillä oli eurooppalaiseen pikkusisareensa verrattuna sekä 30 vuoden etumatka että täysin ylivoimaset resurssit.

Yhdysvalloissa alan johtavat koulutusorganisaatiot ovat American College of Sports Medicine (ACSM), National Strength and Conditioning Association (NSCA), National Academy of Sports Medicine (NASM) ja American Council on Exercise (ACE).

Näistä kaikki ovat aloittaneet koulutustoiminnan jo 80- tai 90-luvuilla.

Kuluneiden vuosikymmenten aikana eri koulutusorganisaatioille on kehittynyt varsin selkeä painotus.

ACSM:n ja NSCA:n painotus on etupäässä fyysisen suorituskyvyn kehittämisessä ja maksimoinnissa, NASM:in painotus on etupäässä fysioterapian kaltaisessa kuntouttavassa harjoittelussa ja ACE:n painotus on suorituskyvyn rinnalla terveyttä edistävässä liikunnassa ja käyttäytymisen muutoksen tukemisessa, eli vahvasti myös elintapaohjauksessa.

Fyysisen suorituskyvyn maksimointiin tähtää myös perinteinen liikuntatiede. Siksi yhdysvaltalaisista traditioista kiinnostavimpia on nähdäkseni NASM:in ja ACE:n johtama kulttuuri, joka on vuosikymmenten varrella kehittynyt suorituskyvyn kehittämisen lisäksi kohti terveyden edistämistä. Viimeisen vuosikymmenen aikana aina terapeuttisen harjoittelun piiriin saakka.

Tämä on toki herättänyt monenlaisia tunteita, mutta itselläni päällimmäinen on tämä: aika on vihdoin kypsä näyttöön perustuvan personal training -tradition ja terveydenhuollon ammattilaisten kohtaamiselle.

Jokin aika sitten asia kävi minulle päivän selväksi. Jos todella haluisimme nostaa suomalaisen personal training -osaamisen tasoa, meidän olisi lisensioitava Suomeen jokin amerikkalaisista koulutuksista, mutta mikä?

NÄYTTÖÖN PERUSTUVA METODI

Käytännössä näyttöön perustuva personal training yhdistää pyramidin neljää ylintä askelta suhteessa asiakkaan tavoitteisiin, taustaan, tarpeisiin ja haasteisiin.

NÄYTTÖÖN PERUSTUVA PERSONAL TRAINING -KULTTUURI

Ajatellaanpa hetki, miten asia menisi täydellisessä maailmassa.

Näyttöön perustuva personal training voidaan määritellä sellaisten näyttöön perustuvien toimenpiteiden johdonmukaiseksi soveltamiseksi käytäntöön, jotka nostavat asiakkaan todennäköisyyttä onnistuneesti omaksua terveelliset elintavat ja/tai kasvattaa fyysistä suorituskykyään.

Tämän taustalle tarvitaan osaamista niin käyttäytymistieteistä, terveystieteistä kuin liikuntatieteistäkin.

Jotta osaamisen vieminen käytäntöön olisi yksittäiselle ammattilaiselle mahdollista, tarvitaan taustalle asiantuntijaryhmiä, jotka tuntevat syvällisesti oman tieteenalansa ja osaavat soveltaa sitä personal training -viitekehyksessä.

Jotta he puolestaan voivat tehdä oman työnsä, tarvitaan ymmärrystä (mielellään tutkimusta) siitä, mitkä ne personal trainingin tarpeet tarkalleen ottaen ovat.

Ideaalitilanteessa osaamisen taustalle vaadittava koulutus määriteltäisiin ja luotaisiin jokseenkin näin:

• Ensin tutkittaisiin, mitä personal trainer -osaajat käytännössä työkseen tekevät
• Sen jälkeen määriteltäisiin tämän perusteella taidot, joita soveltajan tulisi osata.
• Sen jälkeen tiedot, jotka edellisten taitojen taustalle tarvitaan.
• Näistä määriteltäisiin oppimistavoitteet, joiden taustalle kunkin tarpeellisen tieteenalan erikoisosaajat koostaisivat parhaaseen mahdolliseen näyttöön perustuvat opetussisällöt ja opetussuunnitelmat.
• Lopuksi tämä toteutettaisiin koulutuksen muodossa.

Täydellisessä tilanteessa edellisen ympärille luotaisiin vielä systemaattinen toteutustapa, eli kuten amerikkalaiset asian ilmaisevat, actionable steps, jolla tekeminen jalkautetaan käytännön tasolle – sillä mitä hyötyä on tiedosta, jos sitä ei osaa järjestelmällisesti soveltaa käytäntöön?

Täsmälleen näin toimii yksi yhdysvaltalainen kolutustaho, American Council on Exercise.

ACE:n yli vuosikymmenten jatkunut johdonmukainen työ on tuonut sille niin arvostettavan aseman, että ACE-opintosuunnitelman mukaisia opintoja tarjotaan yli 300 yhteistyöoppilaitoksessa.

Yksin Kaliforniassa, ACE:n kotiosavaltiossa, ACE-opintoja tarjoaa 16 korkeakoulua (college) ja 7 yliopistoa (university).

Tämä tarkoittaa sitä, että vuositasolla ACE:n sertifiointitesteihin osallistuu tällä hetkellä noin 30 000 kandidaattia.

Miksi nostan tämän asian esiin? No muistatko, miten näyttöön perustuvan toiminnan taustalle tarvitaan huomattavat resurssit.

Jos jollakin toimijalla olisi vaikkapa kymmenen kertaa suuremmat resurssit kuin jollakin toisella, se olisi jo aika paljon, eikö? Jos jollain olisi sata kertaa suuremmat resurssit, sitä alkaisi olla jo vaikea käsittää.

Nyt suosituimmista suomalaisen tradition mukaisista koulutuksista valmistuu vuositasolla noin 300 kandidaattia. Tämä on yksi sadasosa ACE:n kandidaattien määrästä.

Vielä kun kerron, että ACE on voittoa tavoittelematon järjestö, joka suuntaa kaikki tulonsa koulutuksien kehittämiseen ja niitä tukevaan tutkimustoimintaan, niin vaikka 100 kertaiset resurssit on aika vaikea määrä ymmärtää, niin jokainen varmasti tajuaa, että laatu eroaa edukseen aika valtavalla marginaalilla.

Näin ollen valinta oli meille NHA:lla aika helppo.

Nostaaksemme suomalaisen personal training -osaamisen uudelle, aidosti näyttöön perustuvalle tasolle, me lisensoimme Suomeen ACE:n koulutuksen.

Emmekä olleet muuten päätöksessämme yksin. Muistatko Laslon, Simonan ja Alexiksen, intohimoiset eurooppalaisen personal training -perinteen kehittäjät? Meitä yhdistää nykyään intohimon lisäksi toinenkin asia.

Me olemme kaikki ACE:n virallisia koulutuskumppaneita omissa maissamme. Itse olisin ehkä saattanut tehdä jonkinlaisen arviointivirheen, mutta että me kaikki.

En muuten usko. Enkä usko, että sinäkään voisit sitä tehdä, jos valitset liittyä maailman suurimpaan liikunnan ammattilaisten perheeseen, ACE-sertifioituihin ammattilaisiin.

Sillä taatusti maailman parhaan opetussuunnitelman mukaisen koulutuksen lisäksi, saat käyttöösi tutkitusti toimivan metodin, jolla jalkauttaa oppimasi käytäntöön.

MIKSI FORMAATTI ON MENESTYKSEN SALAISUUS?

Jotta mikä tahansa palvelu voi menestyä, pitää tiettyjen sisäisten ja ulkoisten puitteiden toteutua.

Ulkoisista puitteista kenties tärkein on asiakkaiden ostohalu. Ostohalu syntyy ani harvoin itsestään, vaan se tyypillisesti herätetään järjestelmällisillä myynnin ja markkinoinnin toimenpiteillä.

Parhaassa tapauksessa siten, että myynnin ja markkinoinnin toimenpiteet nivoutuvat saumattomasti tuotteen tarinaan.

Yksi menestyvän palvelun edellytys on siis selkeä suunnitelma siitä, kuinka tuotetta myydään ja markkinoidaan. Toinen vilahti jo edellä.

Palvelulla on oltava tarina, johon asiakas uskoo. Seth Godin, yksi maailman arvostetuimpia markkinoinnin ammattilaisia, on sanonut.

”People don’t buy goods or products, they buy relations, stories and magic”

Olen itse soveltanut tämän kuulumaan personal training -viitekehyksessä seuraavasti.

”Asiakkaat eivät osta tapaamisia tai liikuntaohjelmia, he ostavat pääsylipun huikeaan tarinaan, joka päättyy heidän kannaltaan onnellisesti”.

Kuten aiemmin kävimme läpi, vaatii näyttöön perustuva toiminta sitä, että me nousemme jättiläisten hartioille.

Me ponnistamme ylöspäin siitä perustyöstä, jotka sadat ja tuhannet tutkijat ja muut akateemikot, sekä tässä tapauksessa tuotteistamisen huippuammattilaiset ovat meitä ennen ja meidän puolestamme tehneet.

Aivan samoin, kuin missä ihmiskunnan kehityksessä hyväänsä, vain nousemalla näiden meitä ennen käyneiden jättiläisten hartioille, voimme saavuttaa niitä uusia ulottuvuuksia, joita tässä ajassa tarvitaan.

Hieman toisin ilmaisten, asiakkaan tulee siis saada myynti- ja markkinointimateriaalista se käsitys, että ostopäätöksen tehtyään hän hyvin suurella todennäköisyydellä saa haluamansa.

Jotta tämä voisi toteutua, on asiakkaalle ensinnäkin tarjottava jokin lopputulos, jonka hän haluaa. Nyt täytyy kuitenkin pitää mielessä se tavoitteiden asettamisen perusprinsiippi, jonka mukaan liian kaukainen tavoite ei tunnu realistiselta, eikä sen eteen siksi jakseta nähdä vaivaa.

Todellisuudessa kaukaisimmaltakin vaikuttava tavoite voidaan aivan mainiosti saavuttaa, mikäli matka vain jaetaan sopiviin suupaloihin. Sen kokoisiin, joissa usko muuttuu toiminnaksi.

Jos esimerkiksi ravintolassa eteen lyötäisiin alkupala, pääruoka ja jälkiruoka yhdellä kertaa, voisi urakka näyttäytyä melkoisena haasteena. Kun taas kukin ruokalaji tarjoillaan omalla vuorollaan, tulee aterioinnista suuri nautinto.

Hyvin muodostetussa tarinassa on siis ihmisen kokoisia välivaiheita. Satamia, joissa voidaan pysähtyä matkalla sinne jonnekin.

Lisäksi asiakkaan tulee saada sellainen käsitys, että valitsemalla juuri tämän kyseisen palvelun, hän saavuttaa haluamansa muita palveluja todennäköisemmin.

ACE:n luoma formaatti jakaakin ihmisen fyysisen kunnon neljään eri alueen jatkumoon, jotka ovat toimintakyky, terveys, kunto ja suorituskyky.

ACE:n luoma formaatti jakaakin ihmisen fyysisen kunnon neljään eri alueen jatkumoon, jotka ovat toimintakyky, terveys, kunto ja suorituskyky.

Eri kunnon ulottuvuuksien suhteen asiakas saattaa olla (ja usein onkin) eri vaiheissa. Voi esimerkiksi olla, että penkkipunnerrusta harrastava on lihasvoiman suhteen jo reilusti suorituskyvyn puolella, mutta liikkeen laatu onkin sen kaltainen, että jos siihen ei puututa, saattaa hänen toimintakykynsä peräti vaarantua.

NHA:n koulutuksessa opitaan tiedot ja taidot, kuinka asiakas systemaattisesti kuljetetaan eri vaiheiden läpi siten, että varmistetaan aina ensin toimintakyky ja terveys, ja sen jälkeen, mikäli asiakas niin haluaa, lähdetään jalostamaan kuntoa aina suorituskyvyn maksimointiin saakka.

Samalla asiakkaalle tarjoutuu luonnollisia välivaiheita, joita kohti ponnistella ja joissa kenties levähtää välillä hetki, jonka merkityksen avasin edellä.

Nyt, mitäpä veikkaat, jos voisit kertoa omassa markkinointimateriaalissasi, että valmennuksesi perustuu maailman johtavien liikunnan asiantuntijoiden kehittämään valmennusformaattiin, jonka teho on osoitettu satunnaistetussa kontrolloidussa tutkimuksessa, niin lisäiskikö se vai vähentäisikö se asiakkaiden ostohaluja?

FORMAATTI ON PAITSI ULKOINEN, NIIN ENNEN KAIKKEA SISÄINEN VAHVUUSTEKIJÄ

Muutamien perusprinsiippien täytyy toteutua, jotta palvelu (suuri tai pieni) voi sattumaa todennäköisemmin tuottaa johdonmukaisesti onnistumisia.

Ensinnäkin palvelua tuottavien ihmisten täytyy itse uskoa palveluun.

Tämän lisäksi palvelun toteuttamiselle tulee olla selkeät prosessit ja viimeisimpänä mutta ei vähäisimpänä, jokin järjestelmällinen tapa, jolla palvelusta kerätään palautetta, jonka avulla palvelua voidaan edelleen kehittää.

Oman uskon merkitystä voidaan jälleen avata ravintolaesimerkillä. Jos kokki kokee saavansa vain huonoja raaka-aineita, eikä reseptitkään oikein miellytä, ei lautaselle todennäköisesti ilmesty suurella rakkaudella loihdittuja suussa sulavia kulinaarisia taideteoksia. Lisäksi kokin epävarmuus välittyy tarjoilijoihin, jota kautta koko paikan tunnelmaan. Tämä ei voi olla välittymättä asiakkaille, jotka äänestävät jaloillaan. Jos taas kokki kokee omaavansa parhaat mahdolliset raaka-aineet ja nerokkaimmat reseptit, lienee pöytiin tiedossa melkoinen tunku.

On siis luotava sellaiset prosessit ja sellaisista aineksista, että kulloinenkin ”kokki” voi niihin luottaa. Laajamittaisesti tarjottava palvelu ei voi perustua keskeiseltä osin vain yksittäisten henkilöiden henkilökohtaiseen osaamiseen ja karismaan.

Aivan samoin kuin jokseenkin jokainen kokki osaa loihtia maistuvan annoksen hyvillä raaka-aineilla ja resepteillä, pitää menestyvällä palveluilla olla ”resepti”, eli keino, jolla palvelun lopputulos on keskeisiltä osin toistettavissa, vaikka tekijä vaihtuisikin.

ACE:n formaatissa nämä reseptit on valmiiksi mietitty niin valmennuksen, toiminnallisen liikkeen, vastusharjoittelun kuin kestävyysharjoittelunkin suhteen.

Saat siis ”kokkikoulun” lisäksi myös maailman todennäköisesti parhaimpien personal training -asiantuntijoiden laatiman ”reseptikirjan”, jonka avulla säästät valtavasti aikaa, jonka muuten joutuisit tuotteistamisen parissa käyttämään, sekä onnistut huomattavasti sattumaa todennäköisemmin.

ACE IFT -formaatti tarjoaa joukon tutkitusti toimivia ”reseptejä”, joita voit soveltaa käytäntöön sinulle parhaiten soveltuvalla tavalla.

Kaupallisessa toiminnassa edellä kuvattua reseptiä kutsutaan formaatiksi. Formaatti on aivan keskeinen tekijä, sillä sen myötä mahdollistuu myös viimeinen vaatimus. Palautteen kerääminen ja sen pohjalta reagoiminen.

Jos esimerkiksi ravintolan ovimiehen keskeisimmäksi tehtäväksi olisi määritelty asiakkaiden tervetulleeksi tekeminen, kerättäisiin asiakkaalta palautetta siitä, kuinka tervetulleeksi ovimies sai heidät itsensä kokemaan. Jos palaute antaisi toivomisen aihetta, voitaisiin ovimiehelle opettaa uupuvia taitoja, sen sijaan että asiakkaat töykeän käytöksen johdosta suuntaisivat muualle.

Nyt elintapa- ja liikunnanohjauksen yhteydessä tämä voisi tarkoittaa käytännössä sitä, että jos ensimmäisen tapaamisen tärkein tavoite olisi luottamuksen luominen, niin asiakkaalta kysytään palautelomakkeessa sitä, kuinka hyvin hänen mielestään luottamus ensimmäisellä tapaamisella syntyi.

Tai ajatellaan vaikka, että jonkin seuraavan tapaamisen tarkoitus on antaa asiakkaalle ja valmentajalle käsitys asiakaan hartiaseudun liikkuvuudesta ja sen merkityksestä asiakkaan tavoitteille.

Kun tavoite on selkeä, voidaan tässä tapauksessa palautelomakkeessa kysyä, kuinka hyvin asiakas ymmärsi hartiaseudun liikkuvuuden merkityksen suhteessa omaan tavoitteeseensa. 

Siitä vaan arvosanaa asteikolla yhdestä viiteen, ja ollaan jo kohtuullisen hyvän tiedon äärellä sen suhteen, kuinka hyvin valmennuksen tavoitteet asiakkaan silmin toteutuvat.

Viimeisimpänä, ja kenties yhtenä tärkeimmistä, formaatti mahdollistaa sen, että palvelun tuottamisen kustannukset ovat etukäteen tiedossa, jonka johdosta palvelu on mahdollista hinnoitella taatusti katteellisesi.

Koska suuri osa suunnittelusta on tehty etukäteen, formaatti lisää palvelun tuottamisen tehokkuutta, säästää kustannuksia, ja mahdollistaa sen, että sitä voidaan taivuttaa suhteellisen moneen, kuitenkin siten, että valmistaudutaan vain suhteellisen vähään.

Ajattele jälleen ravintolaa. Kokin olisi mahdotonta varata raaka-aineita, jos jokainen sisääntulija tilaisi mitä mieleen juolahtaa. Mutta tekemällä ruokalistan, jossa on kolme alkuruokaa, kolme pääruokaa ja kolme jälkiruokaa, voidaankin tarjoilla peräti 27 erilaista ateriakokonaisuutta. Vieläpä siten, että raaka-aineiden määrä voidaan ennalta arvioida.

Yksi suurimmista tuoreita (ja usein kokeneitakin) personal trainig -osaajia kohtaavista uhista on ns. paralysis by analysis.

Ensinnä erilaista tietoa voisi valmennuksen taustalle kerätä lukemattomista eri ominaisuuksista. Lisäksi tieto usein lisää tuskaa, sillä ymmärrämme jatkuvasti ihmisen fyysisen kunnon kehittämisestä eksponentiaalisen määrän asioita.

Tutkimusten ristitulessa saattaa valmentajaa uhata lamautuminen osittain ristiriitaisenkin tiedon edessä.

Tämänkin uhan voi torjua sillä, että perustaa valmennuksensa formaattiin, jonka voi luottaa perustuvan parhaiden mahdollisten asiantuntijoiden parhaaseen mahdolliseen tulkintaan kokonaisnäytöstä jonkin asian suhteen.

Vaikka formaatilla on kaikki nämä hyödyt, voi siihen silti suhtautua vähän samalla tavoin kuin mainion sanonnan mukaan tulisi suhtautua armeijan ohjesääntöön. Ohjesääntö on fiksulle ohje ja tyhmälle sääntö.

Tarkoitan tällä sitä, että kun tekemisensä perustaa vankasti tutkimukseen ja näyttöön pohjautuvaan formaattiin, jonka ovat suunnitelleet taatusti eräät (elleivät peräti absoluuttisesti) maailman parhaat asiantuntijat – sekä lopuksi maustaa tekemistään omalla näkemyksellään ja suuntautuneisuudellaan – niin menestymiselle on jo sellaiset lähtökohdat, että onnistuminen on paitsi mahdollista, myös varsin todennäköistä.

PS. Jos jostain syystä et vielä ole täydellisen vakuuttunut näyttöön perustuvan toiminnan merkityksestä, niin sinua saattaa kiinnostaa oppaan toinen osa.

Saattaa se tosin kiinnostaa muutenkin. Käymme nimittäin siinä läpi, mitkä ovat kaikkein keskeisimmät terveyden edistämiseen liittyvät käyttäytymisen muutoksen teoriat, jotka jokaisen terveyden edistämisen ammattilaisen tulisi tuntea.

Lisäksi tarkastellaan, kuinka systemaattisten katsauksien tarjoaman tiedon valossa käynnistetään näyttöön perustuva elintapavalmennus siten, että sen onnistumisen todennäköisyydet ovat mahdollisimman suuret.

LISÄÄ KIINNOSTAVIA ARTIKKELEITA