Laadukkaat liiketekniikat ovat kaiken liikkumisen yksi tärkeimmistä lähtökohdista. Mutta miksi polvea pitää kiertää harjoitellessa sisään ja mitä muuta kuntoutuksen ja liikunnan ammattilaisen täytyisi alaraajan linjauksista ymmärtää?
Yllättävä totuus motivaatioon liittyen on se, että muutoksessa motivaation määrän sijaan tärkeämpää on todennäköisesti motivaation laatu. Ammattitaitoisen valmentajan tehtävä on vaalia sen kaltaista motivaatiota, jonka avulla asiakas saa aikaiseksi pysyvän muutoksen.
Yli puolet Suomen aikuisväestöstä sairastaa tai on vaarassa sairastua yhteen tai useampaan elintapasairauteen. Lihavuus on merkittävä riskitekijä tämän taustalla.
Selkäongelmat ovat viheliäisen yleisiä. Tilastollisesti edellisen 30 päivän aikana selkäkivuista on kärsinyt peräti 41 % kaikista naisista ja 35 % kaikista miehistä1, joten selkävaivainen asiakas on tilanne, joka todennäköisesti tulee jokaiselle liikunnan ammattilaiselle eteen.
Voidaanko laadukkaalla kuntosalivalmennuksella vaikuttaa kuntosalien ja kuntokeskusten asiakaspitoon (engl. retention)? Kyllä voidaan, ja vaikutus on voi olla täysin mullistava.