Ari Langinkoski

Pelkkä tieto, olkoon kuinka tosi tahansa, riittää harvoin inspiroimaan ketään mihinkään. Sen sijaan kiehtovat tarinat voivat siirtää vuoria.

Seuraavaa tarinaa olen itse käyttänyt lukuisia kertoja innostaakseni ihmisiä lisäämään fyysistä aktiivisuuttaan.

Toiveeni on, että kenties juuri sinä voisit löytää tarinasta tarvittavaa inspiraatiota, tai ehkä hyödyntää tarinaa omassa työssäsi inspiroidaksesi toisia olemaan fyysisesti aktiivisempia. Joten kulje kanssani hetki, sillä lupaan kertoa sinulle kiehtovan tarinan sydämen taistelusta aikaa vastaan.

SYDÄMEN TAISTELU AIKAA VASTAAN

Sydän käy jatkuvaa taistelua aikaa vastaan, ja jos kävisi niin onnellisesti, että välttäisimme erilaiset muut sairaudet ja onnettomuudet, voidaan perustellusti esittää että loppumme koittaisi, kun sydän häviää taistelunsa. Aluksi sydän- ja verenkiertoelimistö toimii kuin huippuunsa harjoitettu orkesteri, kauniisti ja elegantisti. Ikääntymisen myötä, noin kolmenkympin kohdalla, sen suorituskyky alkaa kuitenkin laskea. Laskua tulee noin 1 % vuodessa, kunnes koittaa se päivä, jolloin se ei enää suoriudu tehtävästään. Tätä ei nykykeinoin voida estää, mutta sitä voidaan merkittävässä määrin hidastaa ja viimeistä päivämäärää siirtää – jopa vuosikymmeniä. Avataan seuraavaksi lyhyesti verenkiertoelimistön toimintaa ja muutamaa ydintermiä, jotta päästään kärryille sydämen käymästä taistelusta – sekä liikunnan ehkäpä yllättävästä roolista tarinan hyviksenä.

SYDÄMEN TAISTELUTANNER

Ihminen on rakentunut noin 37,2 biljoonasta solusta. Jokainen näitä soluista tarvitsee ravintoaineita ja happea, joiden kuljettaminen on sydän- ja verenkiertoelimistön tehtävä. Verenkiertoelimistön rakenne ja toiminta on oikeastaan hyvin yksinkertainen. Suljetussa järjestelmässä on pumppu (sydän), jonka synnyttämä paine (verenpaine) kiidättää nestettä (veri) korkeammasta paineesta kohti matalampaa painetta, ensin pitkin asteittain kapenevaa putkistoa (valtimot ja hiussuonet) ja sitten asteittain levenevää putkistoa (laskimot) takaisin pumppuun (sydän) – uudelleen ja uudelleen. Pääasiallisen kuorman kantaa sydämen vasen puoli, joka on vastuussa veren jakelusta koko kehoon. Sydämen oikea puoli pääsee helpolla, sillä se vain kiepauttaa veren keuhkojen kautta, jossa veri saa uutta happea kulutetun tilalle, palaa vasemmalle puolelle, ja lähtee uudelle kierrokselle pitkin elimistöä. Verisuonisto on kuin puu. Heti sydämen vasemman kammion jälkeen on puun rukoa muistuttava aortta, suuri verta kuljettava valtimo. Aortasta jakaantuu puun oksien tapaan asteittain kapenevia keskikokoisia ja pieniä valtimoita, jotka kuljettavat verta pitkin kehoa. Valtimoista veri päätyy lehtien varsia muistuttaviin hiusverisuoniin joissa happi ja ravinteet siirtyvät kohde-elimiin. Veri palaa käänteistä reittiä pitkin toista puuta, jota kutsutaan laskimoiksi. Verenkiertoelimistö toimii siis putkistona, jonka kautta happea ja ravintoaineita jaellaan ympäri kehoa. Tämän lisäksi sillä on toinen hieman vähemmän tunnettu, mutta elintärkeä tehtävä.

VERISUONISTON NEROKAS TOIMINTA

Ajattele, miten voimakkaat aallot pikkuhiljaa haurastuttavat vahvintakin rantakalliota. Näin kävisi myös ihmisen verisuonille ja elimille, jos sydämen sykkiessään lähettämä veri matkaisi pulssimaisesti läpi kehon. Kun sydän supistuu, lähettää se sykäyksittäin verta aorttaan. Jokaisen sykäyksen myötä aortta ja muut suuret valtimot laajenevat. Aortta ottaa vastaan suurimman tärskyn, suuret ja keskikokoiset valtimot hoitavat loput. Kun veri pääsee hiussuoniin saakka, kulkee se tasaisena virtana vahingoittamatta hiussuonia tai elimiä. Tämä valtimoiden vastaanottama tärsky muuten on se, josta käytetään nimeä verenpaineen yläpaine. Alapaine on vastaavasti se paine, joka valtimoissa vallitsee sydämen levätessä ja täyttyessä. Ihminen säätelee verenkiertoa sen mukaan, missä happea kulloinkin eniten tarvitaan. Levossa verta virtaa noin 5 litraa minuutissa ja siitä jaellaan noin 14 % aivoihin, 22% munuaisiin, loput menee pääosin maksalle, lihaksille ja iholle, joilta jää sellaiset 7 % muille elimille. Etenkin aivojen ja munuaisten verenkierto on niin vilkasta ja herkkää, että siellä valtoimenaan aaltoileva verenkierto tekisi äkkiä tuhojaan. Liikunnan aikana sydämen syke nousee, verenkierto vilkastuu ja verta virtaa jopa 35 litraa minuutissa, saman verran kuin täysille käännetystä keittiön hanasta. Tästä jopa 85 % ohjataan lihaksille ja loput elimet pärjäävät vähemmällä. Sitä, minne veri kulloinkin matkaa säädellään supistamalla ja laajentamalla pienemmän pään valtimoita. Supistuminen ja laajeneminen onkin putkistona toimimisen ja vaimentamisen lisäksi verenkierron kolmas tärkeä tehtävä.

PULSSIAALTO, VERENKIERRON TUNTEMATON SANKARI

Sydänlihaksen oma verenkierto toimii eri tahdissa muun verenkierron kanssa. Kun sydän supistuu ja lähettää veren kierrokselleen, sydänlihaksessa itsessään kiertänyt veri poistuu oikotietä, suoraan oikeaan eteiseen. Sydän saa muun kehon tavoin hapekkaan verensä aortan kautta. Kun veri poistuu sydämen vasemmasta kammiosta, avautuvat vasemman kammion läpät, peittäen samalla sydämen omat sepelvaltimoiksi kutsutut valtimot. Sydämen supistuttua ja aloittaessa rentoutumisensa, vasemman kammion läpät sulkeutuvat. Nyt tapahtuu jotain äärimmäisen elegantti. Muistatko miten aortta ja muut valtimot laajenivat sydämen vasemman kammion syöstessä niihin verta? Laajenemisen jälkeen valtimot jälleen supistuvat, luoden paluuaallon, jonka paluu ajoittuu juuri samalle hetkelle, kun sepelvaltimoiden suut avautuvat. Laajenevat ja supistuvat valtimot toimivat ikään kuin sydämen omana sydämenä.

TAKAISIN SYDÄMEN TAISTELUUN

Edellä kuvattua paluuaaltoa kutustaan pulssiaalloksi. Terveellä ihmisellä pulssiaallon nopeus on jokseenkin vakio kolmenkymmenen ikävuoden korville saakka. Sydämen ja aortan yhteispeli on kauniisti virittynyttä ja valtimoiden jousto, ”sydämen oma sydän”, toimii moitteettomasti edesauttaen sydänlihaksen omaa verenkiertoa. Ajan myötä jatkuva venyminen ja supistuminen (noin 30 miljoonaa kertaa vuodessa) heikentää valtimoiden joustokykyä. Vuosikymmenten saatossa valtimot jäykistyvät ja laajenevat, jonka johdosta pulssiaallon nopeus hitaasti kasvaa ja sen paluu sydämeen ei enää ajoitukaan elegantisti sydänlihaksen oman verenkiertosyklin alkuun. Siinä missä sydän aiemmin sai itse verta alapaineen ja pulssiaallon tarkasti ajoitetun yhteistoiminnan seurauksena, kohdataankin aivan toisenlainen tilanne. Nopeutunut pulssiaalto palaa sydämeen jo silloin, kun sydän supistuu ja yrittää lähettää verta kierrokselleen.

SYDÄN TIUKAN PAIKAN EDESSÄ

Tämä laittaa sydämen tiukan paikan eteen. Muistat ehkä, että verenpaineessa oli yläpaine ja alapaine. Yläpaine tuppaa kasvamaan, sillä sydämen on saatava veri liikkeelle suurempaa vastusta vasten. Tämä taas aiheuttaa sydämelle lisää työtä. Lisääntyneen työn seurauksena supistumisaika pitenee ja rentoutumiseen jää vähemmän aikaa. Lisäksi pitkään jatkuessaan lisääntynyt työmäärä aiheuttaa epätoivottua sydänlihaksen kasvua. Sydänlihaksen kasvu nimittäin lisää entisestään sydämen hapentarvetta. Nyt meillä on sydän, joka tarvitsee entistä enemmän happea, mutta sillä on lyhentyneen rentoutumisajan johdosta vähemmän aikaa sen saamiseen. Meiltä puuttuu pulssiaallon sopiva ajoitus, joka auttoi sydäntä hapensaannissa. Kaupan päälle, kun se pulssiaalto meni menojaan, alapaine tuppaa laskemaan. Eli meillä on entistä vähemmän painetta putkissa juuri silloin, kun sydämen itsensä pitäisi saada hapekasta verta. Yhdessä lisääntynyt hapentarve ja heikentyneet olosuhteet altistavat sydämen hapenpuutteelle, joka voi ilmetä esimerkiksi rasitusrintakipuna tai pahimmillaan sydäninfarktina. Eikä ne harmit tähän lopu. Palautetaan mieleen, miten suuri osa verestä virtaa levossa aivoihin ja munuaisiin. Valtimoiden jousto piti huolen siitä, että ”aallot eivät pääse murtamaan rantakalliota”. Nyt kun valtimoiden jousto vähenee, niin aallot kasvavat. Tämän uskotaan olevan yksi keskeisistä mekanismeista monien aivotoimintaa heikentävien sairauksien ja munuaissairauksien taustalla.

FYYSINEN AKTIIVISUUS, SYDÄMEN PARAS KAVERI

Vaikka varsinainen ”syyllinen” sydämen ahdinkoon on etupäässä aortan ja muiden suurten valtimoiden jäykistyminen, ei tähän ole vielä keksitty lääkettä tai hoitoa. Mutta vaikka itse syyllistä ei saada kuriin, voidaan oireita lievittää. Muistathan vielä, miten elimistö sääteli veren virtausta; supistamalla ja laajentamalla keskikokoisia ja pieniä valtimoita. Kuinka ollakaan, lihaksissa on melkoisia määriä näitä valtimoita. Liikunta aiheuttaa suurta tarvetta säädellä ja optimoida veren virtausta ja samalla ”opettaa” valtimoita laajenemaan paremmin useiden eri mekanismien kautta. Vaikka suurten valtimoiden joustokyky olisi iän myötä heikentynyt, niin runsaslukuiset ja paremmin toimivat lihasten valtimot auttavat vaimentamaan paineen aaltomaista etenemistä, suojaten näin etenkin aivoja ja munuaisia. Lisäksi vaimennus pienentää myös iän myötä nopeutuneen pulssiaallon painetta, jolloin sydän pääsee työstään vähän helpommalla. Liikunnan merkitystä sydänterveydelle on pyritty arvioimaan ja määrittelemään. Arviot ehdottavat, että 55-vuotias mies, jonka suorituskyky riittää juoksemaan alun toistakymmentä kilometriä tunnissa, omaa käytännössä 40-vuotiaan verenkierron. 55-vuotias nainen, joka kirmaa samaa vauhtia, omaa 35-vuotiaan verenkierron. Fyysisen aktiivisuuden avulla voit siis viilata viikatemiestä linssiin jopa parinkymmenen vuoden verran, jos hyvä tuuri käy!

MUTTA MIKSI KÄVELYLLE, MIKSEI JUOKSEMAAN?

Sydän ja verenkiertoelimistöä hoivaavaa parhaiten niin kutsuttu kestävyysliikunta. Kestävyysliikunnasta ihmisen olisi kaikkein fiksuinta tehdä noin 80% niin kutsutulla peruskestävyysalueella – ja vaikka tavoitteena olisi suoranainen kunnon kohottaminen, eikä vain terveyden edistäminen, niin silti vain noin 20% olisi ylipäätään tarpeen tehdä tätä rivakammin, eli niin kutsutulla vauhti- tai maksimikestävyysalueella. Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksessa päivätyönään työskentelevä liikuntatieteen tohtori ja NHA:n personal trainer -kouluttaja Ville Vesterinen kollegoineen on laskeskellut, että tarvitakseen peruskuntoharjoitteluun juoksua kävelyn sijaan ihmisen pitäisi pystyä juoksemaan Cooperin testissä peräti 2700 metriä. Vuonna 2018 suomalaiset varusmiehet juoksivat Cooperin testissä keskimäärin 2403 metriä, joten ellet satu olemaan huomattavasti kovemmassa kunnossa kuin keskimääräinen varusmies, tekisit sydämellesi suurimman palveluksen lähtemällä yksinkertaisesti kävelylle. Ei nyt niin mahdoton ajatus, vai kuinka?

LÄHTEET JA LUETTAVAA

O’Rourke MF, Hashimoto J. Mechanical factors in arterial aging. A clinical perspective. J Am Coll Cardiol 2007;50:1-13. Blaha, M.J., Hung, R.K., Dardari, Z. et al, Age-dependent prognostic value of exercise capacity and derivation of fitness-associated biologic age. Heart. 2016;102:431–437. ACE’s Essentials of  Exercise Science. San Diego, CA. American Council on Exercise 2012 Puolustusvoimat: Varusmiespalveluksen aloittaneiden miesten kestävyyskunto vuosina 1975-2018