JUHANI TAIVELA –
JOHTAVA FYSIOTERAPEUTTI

Oma intohimoni on liikkeen ja ennen kaikkea sen laadun ymmärtäminen, sekä kerryttämäni ymmärryksen jakaminen eteenpäin. Kouluttajana NHA:ssa haluan purkaa mustavalkoisia näkemyksiä ”oikeista ja vääristä” liikkeistä ja liiketekniikoista, joita terveydenhuolto ja liikunta-alalla on edelleen runsaasti. Haluan avata opiskelijoidemme silmät ymmärtämään liikettä syvemmin sekä antaa heille osaamista, jonka päämääränä on liikkeen laatu ja soveltuvuus kullekin asiakkaalle ja kuhunkin tilanteeseen.

Olen käynyt fysioterapian peruskoulutuksen lisäksi 3,5 vuotta kestäneet erikoistumisopinnot Ortopediseen Manuaaliseen Terapiaan (OMT) ja tehnyt viimeiset kuusi vuotta päätyökseni OMT-fysioterapiaa. Pohjakoulutukseltani olen hieroja.

Erityisosaamiseni keskittyy OMT-fysioterapiaan, mutta katson asioita laaja-alaisesti ja huomioin asiakastyössäni myös ravintoon ja palautumiseen liittyviä asioita. Voima- ja hypertrofiaharjoittelu ovat kuulunut elämääni lähes kaksikymmentä vuotta. Kiinnostukseni on yhdistää fysioterapia osaamiseni tavoitteelliseen harjoitteluun. Oma urheilutaustani nuoruudesta on kamppailulajeista ja joogasta. Koen, että Nordic Health Academylla kouluttaminen antaa minulle mahdollisuuden hyödyntää koko ammatillista osaamistani monipuolisesti.


CURRICULLUM VITAE


2018

Fitnessvalmentaja, taso 2

Totaalisen liikkeen kontrolli, Hannu Luomajoki ja Jarmo Ahonen, Meran, Italy

Fascia Manipulaatio, FM, taso 3

FSPA Congress, Prevention – Mission Possible


2017

Fitnessvalmentaja, taso 1

Kroonisen Kivun keskeinen olemus – työkaluja työhön koulutus

Fascia ja selkä


2016

Fascia Manipulaatio, taso 2

Kinetic Control, Lonkka


2015

Pain and movement, Hannu Luomajoki, Saanen, Sveitsi

Fascia Manipulaatio, taso 1

Anatomy Trains, I ja II

Kinetic Control, Rintaranka

Kinetic Control, Hartiarengas


2014

Kinetic Control, Alaselkä

Kinetic Control, Niska

Kinetic Control, Lantiorengas

Kinetic Control, Alaraaja

Selkävoitto-ohjaajakoulutus

Niskalenkki-ohjaajakoulutus

Post operatiivinen fysioterapia koulutus


2013

OMT – fysioterapeutti

Graded Motor Imagery koulutus

CERMguide koulutus, ylä- ja alaraajat

 

2012

CERMguide koulutus, selkä ja niska

Akupunktio- ja triggerpiste koulutus


2009

BackPainMonitor koulutus

C-kurssit, tasot 1-3


2006

Fysioterapeutti AMK


2003

Hierojan ammattitutkinto

 

Työkokemus

OMT-fysioterapeutti
Fysioterapeutti AMK
Hieroja
Nordic Health Academy, personal trainer opiskelijoiden koulututus
Suomen Fitness urheilu ry, fitnessvalmentajien biomekaniikka opetusta
Fascia ja kinesioteippauskoulutusta
Luennointia eri ryhmille, TYKY ja TYHY sekä Kuntoremontit
My Way hankkeessa toiminut valmentajana

 

ON AIKA NOSTAA SUOMALAISEN PERSONAL TRAININGIN TASOA. KATSO MITÄ MAAILMAN ARVOSTETUIN PERSONAL TRAINER -SERTIFIOINTITENTTI PITÄÄ SISÄLLÄÄN.

YHTEISTYÖSSÄ

terveystalo a NHA aloittivat yhteistyön
Yhteistyössä Fitness24Seven
shk suomen hierojakoulut a NHA aloittivat yhteistyön
Yhteistyössä Amercan Council on Exercise
itä-suomen yliopisto UEF NHA
NHA yhteistyössä yhteistyökumppanit 15.41.07

NORDIC HEALTH ACADEMY 

 

NHA:n koulutuskokonaisuudet tarjoavat opiskelijoilleen ainutlaatuisen yhdistelmän tuoreinta tieteellistä tietoa ja tutkitusti toimivimpia käytännön taitoja.

YHTEYSTIEDOT

 

Eskolantie 1 A

00720 HELSINKI

E: info@nha.fi

P: +358 50 302 0753

Tietosuojaseloste»

Oppimisympäristö»